
Google Home näyttää älykodin sovellusten seuraavan haasteen
Älykodin sovelluksen onnistumista ei nykyään ratkaise se, kuinka monta lamppua se osaa sytyttää. Ratkaisevaa on, pystyykö se kokoamaan kodin laitteet ja arjen tilanteet yhteen niin, ettei käyttäjän tarvitse toimia niiden välikätenä. Google Home näyttää tämän suunnan selvästi: sen vahvuus ei ole yksittäinen älykäs toiminto vaan yritys tehdä kodista ymmärrettävä kokonaisuus. Samalla sovellus paljastaa, kuinka keskeneräinen lupaus on yhä, kun eri valmistajien laitteet ja perheenjäsenten tarpeet törmäävät toisiinsa.
Älykodista odotetaan kokonaisuutta
Elämäntapasovelluksissa on tapahtunut hiljainen muutos. Aiemmin riitti, että sovellus toi jonkin tehtävän puhelimeen: valot päälle, termostaatti pienemmälle, kamera auki. Nyt käyttäjä odottaa, että nämä asiat liittyvät toisiinsa. Kun lähden kotoa, valot voivat sammua ja valvonta käynnistyä. Kun palaan, sisälämpötila ja valaistus voivat olla valmiiksi sopivat. Tavoite ei ole tehdä kodista teknisesti näyttävää, vaan vähentää pieniä päätöksiä, joita muuten tehdään joka päivä.
Tämä muutos nostaa rimaa myös sovelluksille, jotka eivät varsinaisesti ohjaa kodinkoneita. Pinterest auttaa kokoamaan ajatuksia ja suunnitelmia ennen kuin niistä tulee hankintoja tai sisustusratkaisuja. SmartThings ja LG ThinQ lähestyvät kotia laitteiden ja valmistajien kautta. Life360:n sijainnin jakaminen puolestaan tuo mukaan ihmiset: missä perheenjäsenet ovat ja milloin heidän odotetaan saapuvan. Älykodin seuraava vaihe syntyy juuri näiden rajojen kohdalla, kun ohjaus, suunnittelu ja tilannetietoisuus alkavat limittyä.
Google Homen nykyinen lähtötaso on monelle tuttu. Sovellus kokoaa yhteensopivia laitteita näkymiin, joiden avulla voi tarkistaa kodin tilanteen ja tehdä tavallisimmat säädöt ilman valmistajakohtaisten sovellusten jatkuvaa avaamista. Laitteita voi ryhmitellä huoneisiin, ohjata yhdessä ja liittää rutiineihin. Jos kotona on esimerkiksi kaiutin, valoja ja älypistorasioita, niiden hallinta samasta paikasta tuntuu luontevalta vasta silloin, kun kokonaisuus toimii ilman, että käyttäjä muistaa jokaisen laitteen oman toimintalogiikan.
Samalla käyttäjät odottavat nykyään muutakin kuin painikkeita. Sovelluksen pitää kertoa riittävän nopeasti, mikä on päällä, kuka voi ohjata sitä ja miksi jokin automaatio käynnistyi. Sen pitää myös toimia puhelimessa, kaiuttimella ja muilla kodin näytöillä tavalla, joka tuntuu samalta palvelulta eikä irrallisten osien kokoelmalta. Tämä on tärkeä mittari, koska kodin tekniikkaa käytetään usein puolihuolimattomasti: kädet ovat täynnä, valo on jo hämärä ja käyttäjä haluaa vain yhden asian tapahtuvan.
Google Homen vahvin viesti on kodin jaettu ohjaus
Sovelluksen kiinnostavin signaali on ajatus kodista yhteisenä tilana, ei vain yhden ihmisen laitevalikoimana. Huoneet, laitteet ja kodin jäsenet muodostavat rakenteen, jossa ohjaus voi kuulua useammalle asukkaalle. Se kuulostaa itsestään selvältä, mutta käytännössä älykoti on usein rakennettu sen henkilön ympärille, joka asensi ensimmäisen lampun ja tietää sen verkkotunnuksen. Google Home pyrkii tekemään hallinnasta jaettavampaa ja siten lähempänä tavallisen kodin todellisuutta.
Juuri tässä sovellus on parhaimmillaan: tavallinen tehtävä löytyy ilman, että ensin pitää pohtia, kuka valmistaja laitteen teki. Huonekohtainen näkymä vastaa siihen, mitä käyttäjä yleensä haluaa tietää: mitä tässä tilassa voi tehdä? Ääniohjaus ja rutiinit taas siirtävät toimintaa pois sovelluksesta. Kun valo syttyy puheella tai tuttu tapahtuma käynnistää usean laitteen toiminnon, puhelimen avaaminen ei enää ole automaation edellytys. Hyvä älykotisovellus tekee itsestään vähemmän tarpeellisen, ja tämä on Google Homen vahvin ajatus.
Uusimmat uutiset
Tämä ei silti tarkoita, että yhteinen ohjaus olisi ongelmatonta. Laitteiden käyttöönotto voi riippua niiden mallista, yhteydestä ja valmistajan tuesta. Myös perheenjäsenten käyttöoikeuksien ja kodin asetusten hahmottaminen vaatii toisinaan kärsivällisyyttä. Sovelluksen lupaus on helppo ymmärtää, mutta sen toteutuminen riippuu ekosysteemistä, jota Google ei yksin hallitse.
Vanha laitekeskeinen ajattelu alkaa tuntua ahtaalta
Google Home noudattaa yhä tuttua älykotisovelluksen perinnettä: laitteet listataan, niitä ryhmitellään ja käyttäjä määrittää, mitä niiden pitäisi tehdä. Tämä on selkeää ja usein tarpeellista, mutta samalla se siirtää paljon suunnittelutyötä ihmiselle. Käyttäjän pitää päättää, mitkä laitteet kuuluvat rutiiniin, milloin se käynnistyy ja mitä tapahtuu poikkeustilanteessa. Sovellus voi antaa työkalut, mutta se ei aina auta muotoilemaan tarkoitusta.
Tässä näkyy konventio, jota Google Home haastaa vain osittain: älykodin pitää olla laitteiden ohjauspaneeli. Kodin asukkaat eivät kuitenkaan ajattele arkeaan laiteluettelona. He ajattelevat lähtöä, nukkumaanmenoa, ruoanlaittoa, vieraita ja paluuta kotiin. Kun käyttöliittymän perusyksikkö on lamppu tai kamera, käyttäjän täytyy kääntää arkinen tavoite tekniseksi ohjeeksi. Älykkäämpi sovellus aloittaisi tilanteesta ja kysyisi, mitä käyttäjä haluaa sen merkitsevän.
Vertailu muihin sovelluksiin tekee eron näkyväksi. SmartThings korostaa laitteiden yhdistämistä ja automaatioiden rakentamista, mikä sopii käyttäjälle, joka haluaa säätää yksityiskohtia. LG ThinQ puolestaan on luontevimmillaan LG:n omien kodinkoneiden yhteydessä: valmistajan tuntemus auttaa näyttämään laitteen tilan ja käytön kannalta olennaisia tietoja. Molemmat lähestymistavat ovat hyödyllisiä, mutta niiden painopiste on erilainen. Ensimmäinen kysyy, miten laitteet toimivat yhdessä, toinen, miten tietyn valmistajan laitteet toimivat.
Google Homen laajempi mahdollisuus on irrota kummastakin lähtökohdasta ja tehdä kodista palvelun keskus. Siinä onnistuminen edellyttää, ettei sovellus vain näytä laitteita, vaan yhdistää ne aikaan, paikkaan ja asukkaiden toimintaan. Tällä hetkellä juuri tämä eroaa visiosta: yhteinen näkymä on jo olemassa, mutta se ei kaikissa kodeissa muutu yhteiseksi ymmärrykseksi.
Seuraava standardi yhdistää kodin ja sen asukkaat
Life360:n sijainnin jakaminen auttaa näkemään, mihin suuntaan odotukset kehittyvät. Sen ydin ei ole kodinkoneiden hallinta vaan tieto siitä, missä läheiset ovat ja milloin heidän liikkeensä vaikuttavat arkeen. Kun tällainen tieto yhdistyy kodin ohjaukseen, syntyy hyödyllisiä tilanteita: koti voi valmistautua asukkaan paluuseen, tai perheenjäsenet voivat tietää, onko joku jo paikalla. Tällaisten ominaisuuksien pitää tietenkin perustua selkeään suostumukseen ja käyttäjän hallintaan. Mukavuus ei oikeuta huomaamatonta seurantaa.
Pinterest tarjoaa toisenlaisen vihjeen. Se auttaa käyttäjää hahmottamaan, millaisen kodin hän haluaa, ennen kuin yksikään laite on asennettu. Älykodin sovellukset keskittyvät usein siihen, mitä jo omistetaan; inspiraatio- ja suunnittelusovellukset lähtevät siitä, mitä ihminen tavoittelee. Tulevaisuudessa näiden välille voisi syntyä suorempi polku: suunnitellusta huoneesta käytännön valaistukseen ja asetuksiin. Tällöin sovellus ei olisi vain kodin ylläpitäjä vaan myös sen muuttumisen työväline.
Näiden esimerkkien perusteella nouseva standardi ei ole yksi jättimäinen sovellus, joka tekee kaiken. Se on yhteensopiva ja tilanteita ymmärtävä koti, jossa käyttäjä voi hallita automaatioita, jakaa olennaisen tiedon ja säilyttää omistajuuden omista tiedoistaan. Sovellusten on kyettävä toimimaan myös silloin, kun kotona on eri valmistajien laitteita ja asukkailla eri puhelimia. Käyttäjän ei pitäisi joutua valitsemaan täydellistä yhtenäisyyttä ja käytännöllistä laitevalikoimaa.
Google Home liikkuu tähän suuntaan, mutta jäljessä on vielä arjen ymmärtämisessä. Sovellus osaa ryhmitellä ja ohjata, mutta käyttäjän pitää usein itse selvittää, miksi laite ei vastaa, mikä automaatio on käynnissä tai miten eri palveluiden asetukset vaikuttavat toisiinsa. Myös yhteensopivuus jää helposti abstraktiksi lupaukseksi: pakkauksessa mainittu tuki ei vielä takaa, että laitteen kaikki tärkeät ominaisuudet näkyvät samassa sovelluksessa. Kodin tekniikassa pienet rajaukset tuntuvat suurilta, koska niihin törmätään toistuvasti.
Tietosuojan ja luotettavuuden on myös oltava käyttöliittymässä näkyviä, ei piilotettuja asetusten perälle. Jos sijainti, ääni tai läsnäolotieto vaikuttaa siihen, mitä kotona tapahtuu, asukkaan pitää ymmärtää sekä vaikutus että mahdollisuus kytkeä toiminto pois. Älykoti menettää nopeasti viehätyksensä, jos se tuntuu arvaamattomalta tai vaatii jatkuvaa valvontaa. Automaation pitäisi vähentää huolta, ei lisätä uutta syytä tarkistaa puhelinta.
Käyttäjälle tärkeintä on kitkan katoaminen
Kategorian muutos vaikuttaa suoraan siihen, miten kodin tekniikkaa kannattaa hankkia. Yksittäisen laitteen ominaisuuksien sijaan kannattaa kysyä, liittyykö se luotettavasti jo käytössä olevaan järjestelmään ja voiko kotitalous käyttää sitä ilman erityisosaamista. Sovellus, joka on teknisesti täynnä mahdollisuuksia mutta jonka käyttö jää yhdelle perheenjäsenelle, ei ole vielä tehnyt kodista älykästä. Se on vain siirtänyt säätämisen puhelimeen.
Google Home on tässä vertailussa hyvä suunnannäyttäjä, ei valmis vastaus. Se kokoaa kodin ohjausta uskottavasti ja muistuttaa, että onnistuneen älykodin pitäisi palvella myös ihmisiä, jotka eivät halua tietää yhteysprotokollista tai automaatioiden rakenteesta. Sen puutteet ovat yhtä opettavaisia: yhteinen käyttöliittymä ei poista yhteensopivuuden, selkeyden eikä luottamuksen ongelmia.
Älykotisovellusten seuraava kilpailu ei siis ratkea sillä, kuka lisää eniten säätimiä. Voittava suunta on palvelu, joka ymmärtää kodin tilanteita, toimii eri valmistajien laitteilla ja antaa asukkaille selkeän vallan siihen, mitä automaatio saa tehdä. Google Home näyttää, että kehitys on jo alkanut, mutta myös sen, kuinka paljon käyttäjän on vielä itse sovitettava järjestelmä arkeensa. Kun sovellus lopulta osaa tehdä kodista helpomman ilman, että sen käyttämistä tarvitsee jatkuvasti ajatella, älykodin lupaus alkaa tuntua todelta.





