Solitaire

Analysoinut Reviewed

Jos minulla on vain muutama minuutti vapaata, harva peli sopii siihen yhtä vaivattomasti kuin pasianssi. Mouse Gamesin Solitaire keskittyy tähän tuttuuun korttipulmaan: aloitan jaon, järjestelen kortteja ja yritän saada ne siirrettyä oikeisiin pinoihin. Pelin vahvuus ei ole suuri määrä tekemistä, vaan se, että sen perusidean pariin pääsee nopeasti ilman pitkää opettelua. Juuri helppo aloitus tekee tästä hyvän pelin lyhyisiin taukoihin, vaikka se ei ole paras valinta, jos kaipaat vaihtelua tai syvällistä etenemistä.

Yhden tutun korttipelin mutkaton idea

Perinteinen pasianssi toimii pelin ytimenä

Solitaire on korttipeli, jossa yksin pelattava jako tarjoaa selkeän tavoitteen ja rauhallisen tekemisen rytmin. Kortteja järjestellään pöydällä ja siirretään kohti maapinoja sitä mukaa, kun oikeat kortit tulevat saataville. Säännöt ovat monelle jo ennestään tutut, mutta peli sopii myös aloittelijalle, joka haluaa opetella pasianssin rauhassa käytännön kautta.

Oma arvioni on, että tämän pelin tärkein ominaisuus on sen matala aloituskynnys. Kun avaan sen, minun ei tarvitse ensin rakentaa hahmoa, seurata tarinaa tai selvittää monimutkaista valikkoa. Voin keskittyä kortteihin ja tehdä päätöksiä yksi siirto kerrallaan. Se kuulostaa pieneltä asialta, mutta juuri siksi peli sopii hetkiin, joissa en halua sitoutua pitkään pelisessioon.

Mouse Games on tehnyt Androidille korttipelin, jonka nimi kertoo heti, mitä on tarjolla. Julkaisupäivä oli 18. tammikuuta 2017, ja versionumero on nykyisin 5.9. Pelin pitkä saatavillaoloaika ja tuttu lajityyppi tekevät siitä helposti lähestyttävän vaihtoehdon niille, jotka etsivät nimenomaan digitaalista pasianssia eivätkä laajaa korttipelipakettia.

Solitaire kuuluu korttipelien joukkoon, ja sen PEGI 3 -ikäluokitus sopii myös nuoremmille pelaajille. Peli on maksuton, mikä helpottaa kokeilemista, jos haluan vain selvittää, sopiiko sen toteutus omaan pelitapaani. Google Playn keskiarvo on 4,5 tähteä, ja arviota on kertynyt noin 233 000 käyttäjältä. Se kertoo laajasta kiinnostuksesta, vaikka yksittäisen pelaajan kannalta ratkaisevaa on lopulta se, tuntuuko korttien järjestely mielekkäältä.

Siirtojen harkinta on pelin varsinainen tekeminen

Pasianssi ei ole pelkkää satunnaisten korttien siirtelyä. Jokainen näkyvä siirto voi vaikuttaa siihen, mitä kortteja saan myöhemmin käyttöön. Siksi yritän yleensä ensin avata pöydällä olevia peitettyjä kortteja sen sijaan, että siirtäisin ensimmäisen mahdollisen kortin automaattisesti maapinoon. Jos siirto vapauttaa uuden kortin, se voi antaa lisää vaihtoehtoja ja auttaa välttämään tilanteen, jossa hyvältä näyttävä eteneminen pysähtyy.

Yksi käytännöllinen tapa pelata on tarkistaa ennen siirtoa, avaako se uuden kortin tai vapauttaako tyhjän sarakkeen. Tyhjä paikka voi olla arvokas, koska se antaa tilaa korttien järjestämiseen, mutta sen hyöty riippuu siitä, löytyykö sopiva kuningas siirrettäväksi. Jos teen siirtoja liian nopeasti, saatan käyttää hyödyllisen paikan hetkeksi väärään tarkoitukseen. Tämä pieni suunnittelun taso tekee tutusta pelistä kiinnostavamman kuin pelkkä korttien naputtelu.

Toinen hyödyllinen tapa on lykätä maapinoihin siirtämistä silloin, kun kortti voisi vielä auttaa pöydän sarakkeiden rakentamisessa. Kaikkia turvalliselta näyttäviä siirtoja ei kannata tehdä heti: joskus kortin pitäminen käytettävissä antaa mahdollisuuden jatkaa vuorottelevien värien jonoa. Tämä ei tarkoita, että joka jako pitäisi ratkaista pitkällä laskelmalla. Riittää, että pysähdyn hetkeksi vertaamaan, kumpi vaihtoehto avaa enemmän jatkosiirtoja.

Kun peliä pelaa puhelimella, siirtojen selkeys on käytännössä yhtä tärkeää kuin itse sääntö. Pienellä näytöllä kannattaa edetä rauhallisesti ja varmistaa, että napautan haluamaani korttia enkä viereistä pinoa. Jos pelaan kiireessä, satunnainen virhesiirto turhauttaa enemmän kuin vaikea jako. Siksi peli toimii minusta parhaiten silloin, kun voin antaa sille edes lyhyen hetken keskittynyttä huomiota.

Lyhyt tauko on luontevin pelitilanne

Arjessa kuvittelen tämän pelin sopivan esimerkiksi bussin odottamiseen tai kahvitaukoon, kun en halua aloittaa pitkää peliä. Yksi jako antaa tekemiselle selkeän rajatun kokonaisuuden: voin keskittyä hetken ja palata sitten muihin asioihin. Jos tauko päättyy kesken jaon, pelin perusidea on niin tuttu, että pääsen todennäköisesti takaisin tilanteeseen ilman pitkää muistuttelua siitä, mitä olin tekemässä.

Hyvä käyttötilanne on myös rauhallinen hetki illalla, kun haluan pitää kädet kiireisinä mutta en kaipaa nopeatempoista toimintaa. Pasianssin vuorot antavat aikaa harkita, eikä pelaaminen vaadi jatkuvaa reagointia. Se voi olla miellyttävä vaihtoehto peleille, joissa ruudulla tapahtuu paljon ja keskittyminen joutuu koko ajan äärirajoille.

Sen sijaan en valitsisi tätä peliksi, joka pitää seurueen yhdessä tai tarjoaa paljon keskusteltavaa. Kyse on yksin pelattavasta korttipulmastä, joten muiden kanssa pelaamiseen tarvitsen toisenlaisen vaihtoehdon. En myöskään odottaisi tältä samanlaista vaihtelua kuin peleiltä, joissa on useita erilaisia korttipelejä tai jatkuvasti avautuvia tavoitteita. Jos kaipaan uutta tekemistä jokaisella käynnistyskerralla, yhden tutun pasianssityypin toistuvuus voi alkaa tuntua rajalliselta.

Yksinkertaisuus säästää aikaa, mutta rajaa vaihtelua

Kun vertaan tätä tavallisiin pasianssivaihtoehtoihin, ero syntyy usein siitä, haluaako pelaaja mahdollisimman suoran reitin yhteen tuttuun peliin vai laajemman kokoelman erilaisia korttipelejä. Solitaire sopii paremmin ensimmäiseen tarpeeseen. Se ei yritä olla korttipelien yleisratkaisu, vaan tarjoaa tutun yksinpelin ilman tarvetta opetella kokonaan uutta lajia.

Tämä rajaus on samalla sen keskeinen kompromissi. Jos olen pelannut pasianssia paljon, perusjako ei välttämättä tunnu pitkällä aikavälillä uudelta. Peli voi silti toimia rentona rutiinina, mutta en pitäisi sitä parhaana valintana, jos haluan jatkuvaa etenemisen tunnetta, suuria pelimaailmoja tai laajaa vaihtelua eri pelimuotojen välillä. Tällöin monipuolisempi korttipelisovellus tai aivan toisenlainen peli palvelee paremmin.

Maksuttomuus madaltaa kokeilukynnystä, mutta se ei itsessään kerro, millainen kokemus sopii juuri minulle. Käytännössä olennaista on se, pidänkö pasianssin hitaasta päätöksenteosta ja siitä, että jokainen jako alkaa korttipöydästä. Jos nautin eniten nopeista palkinnoista tai muiden pelaajien kohtaamisesta, pelin ydinsisältö voi tuntua liian rauhalliselta. Jos taas haluan pienen pulman ilman suurta opettelua, sama rauhallisuus on etu.

Yli 10 miljoonaa asennusta osoittaa, että peli on löytänyt laajan yleisön, ja sillä on noin 72 000 kirjallista arviota. Nämä luvut eivät takaa, että jokainen pitäisi juuri tämän toteutuksesta, mutta ne tukevat käsitystä siitä, että kyseessä on vakiintunut vaihtoehto Androidin pasianssipelien joukossa. Itse katson silti ennen kaikkea sitä, vastaako yhden tutun pelin tarjoaminen omaa käyttötarkoitustani.

Pienet pelitavat tekevät jaoista mielekkäämpiä

Jos olen vasta aloittamassa, suosittelen ensin katsomaan koko näkyvän pöydän läpi ennen ensimmäistä siirtoa. Tavoitteena ei ole löytää täydellistä ratkaisua etukäteen, vaan huomata, mitkä siirrot paljastavat peitettyjä kortteja ja mitkä vain muuttavat näkyvien korttien järjestystä. Tämä vähentää hätäisiä liikkeitä ja auttaa ymmärtämään, miksi jako etenee tai pysähtyy.

Kokenut pelaaja voi puolestaan käyttää tuttua jakoa pienenä keskittymisharjoituksena. Yritän miettiä kaksi siirtoa eteenpäin, mutta en niin pitkälle, että pelaaminen muuttuu raskaaksi. Jos vaihtoehto tuntuu epäselvältä, valitsen usein siirron, joka avaa uuden kortin. Se ei aina ole oikea ratkaisu, mutta on hyödyllinen nyrkkisääntö silloin, kun useampi siirto näyttää yhtä mahdolliselta.

On myös hyvä hyväksyä, ettei jokainen jako tunnu yhtä palkitsevalta. Pasianssin viehätys tulee osittain siitä, että ratkaisu ei ole aina heti ilmeinen, mutta toisinaan eteneminen voi tuntua rajatulta. Jos huomaan turhautuvani, pidän tauon sen sijaan, että yrittäisin väkisin tehdä jokaisen siirron. Koska peli sopii lyhyisiin hetkiin, sen pariin palaaminen myöhemmin tuntuu luontevammalta kuin pitkäksi venynyt yritys.

Kenelle suosittelen tätä pasianssia

Suosittelisin Solitairea ennen kaikkea pelaajalle, joka haluaa Android-puhelimeen tutun korttipulman ilman isoa opetteluprojektia. Se sopii hyvin ihmiselle, joka pelaa mieluummin yksin, arvostaa rauhallista tahtia ja haluaa aloittaa nopeasti silloin, kun päivään osuu pieni tyhjä hetki. Myös pasianssia vasta kokeilevalle sen selkeä perusidea on hyvä lähtökohta.

Ohittaisin sen, jos etsin monipuolista korttipelivalikoimaa, sosiaalista pelaamista tai jatkuvasti uusia haasteita. Silloin laajempi korttipelikokoelma tarjoaa todennäköisesti enemmän vastinetta ajalle. Sama pätee pelaajaan, joka kyllästyy helposti toistuvaan perusmekaniikkaan: pelin tuttuus on sen vahvuus, mutta juuri sama ominaisuus rajaa sen vaihtelua.

Kaiken kaikkiaan Mouse Gamesin Solitaire tekee yhden asian selkeästi: se tuo klassisen pasianssin puhelimeen helposti lähestyttävässä muodossa. Minusta sen paras puoli on mahdollisuus keskittyä pieneen, itsenäiseen pulmaan ilman pitkää valmistelua. Jos haluat rauhallisen pasianssin lyhyisiin pelitaukoihin, tämä on kokeilemisen arvoinen; jos taas kaipaat laajaa sisältöä tai yhdessä pelaamista, valitsisin toisenlaisen pelin.

Solitaire Usein kysytyt kysymykset